Dakarilaiset leijonatanssiryhmät

05.01.2017

Olemme sopineet yhteistyöstä kolmen Dakarissa toimivat leijonatanssiryhmän kanssa. Kuvasimme heidän esityksiään ja haastattelimme ryhmien jäseniä vuodenvaihteessa 2015–16. Koostimme Tampereen näyttelyä varten ja ryhmien omaan käyttöön kolme videota, joista jokainen keskittyy yhden ryhmän esityksiin. Myöhemmin on tarkoitus toteuttaa laajempi dokumenttivideo, joka kertoo paitsi simb-esityksistä myös niihin valmistautumisesta ja esittäjien arkielämästä.

Keur Gui Simb

Medinan kaupunginosassa lähellä Dakarin keskustaa toimiva simb-ryhmä, jonka rumpalit ovat muistakin yhteyksistä tunnetusta sabar-yhtyeestä Sing Sing Rythmes.

Groupe Diam

Dakarin pohjoisrannalla Yoffi n kalastajakylässä toimiva simb-ryhmä. Yoff on tunnettu parannusrituaaleista, joita ei muualla juuri enää järjestetä, ja muutenkin kylän asukkaat arvostavat paikallisia perinteitä.

Akay Degg

Dakarin pohjoisrannalla Camberenessa toimiva uudempi ryhmä, jonka tanssijoista vain osa esittää simbiä. Kuvaamiimme esityksiin oli siksi kutsuttu mukaan muita leijonatanssijoita.