Pape Cisse Waaw Africa Productions

Main photo
Pape Cisse Waaw Africa Productions

Esittely

Pape on perustanut oman Mama Africa ryhmänsä Jyväskylään 2004. Hän on ryhmän taiteellinen johtaja, soiton opettaja, säestäjä ja muusikko järjestäen opetusta sekä lapsille että aikuisille afrotansseissa ja rummutuksessa.  Pape on järjestänyt Waaw Africa Festivalia Jyväskylässä vuodesta 2008 ja esiintynyt Mama Africa Senegal ja Mama Africa Jkl ryhmien kanssa erilaisissa tapahtumissa, yksityistilaisuuksissa, hyväntekeväisyyskonserteissa, teatteri projekteissa ja festivaaleilla Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Esiintymisiä on ollut myös päiväkodeista vanhainkoteihin, erityisryhmille sekä lasten ohjelmissa kuten Pikku Kakkosessa ja Klovni Dodon showssa. Myös monikulttuuriset tapahtumat ovat kuuluneet ohjelmistoon. Pape on esiintynyt myös Suomen valtion päämiehille kuten Tarja Haloselle ja Mami Wata ryhmän kanssa Martti Ahtisaarelle.

2013 Pape & K.O. Company alkoi järjestämään myös afrobeat klubikeikkoja  tuoden lavalle myös muita afrikkalaisia artisteja.

Pape Cisse (Senegal) - djembe, sabar, doundoun, tama, laulu

Kokoonpano voi vaihdella tilauksen mukaan soolokeikasta 10 hengen ryhmään, joka sisältää muusikoita ja afrotanssijoita.

Teknistä tietoa

Keikan sisältö kootaan asiakkaan toiveen mukaan. Yleensä energinen, iloinen show koostuu rumpumusiikista, yleisöä osallistavista afrikkalaisista lauluista ja ripauksesta huumoria. Mikäli tanssijat ovat mukana on meno entistä vauhdikkaampaa ja yleisö pääsee rytmeihin mukaan. Show ei jätä ketään kylmäksi. Akustiset keikat ovat täysin mahdollisia, djembe rummuissa on kantava ääni. Esiintymisen kesto 15min - 1h.