Lassie and the Lads

Main photo
Lassie and the Lads

Esittely

Lassie And The Lads on vaasalainen bändi, jonka ohjelmisto perustuu irlantilaiseen ja louisianalaiseen (cajun) perinnemusiikkiin. Mukaan mahtuu kuitenkin myös monenlaista muuta musiikkia, aina heviballadeista kletzmeriin. Lassie and the Lads on ollut koossa vuodesta 1995. Yhtye on kiertänyt ahkerasti pubeja ja klubeja ja esiintynyt myös mm. Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla useana vuonna.

Teknistä tietoa

Lassie and the Lads on parhaimmillaan intiimissä pubiympäristössä akustisena tai puoliakustisena (kitara ja bassokitara vahvistetaan kevyesti), kuten irlantilaismusiikin luonteeseen kuuluu. Yhtye voisoittaa mm. 2x45 ja 3x30 minuutin settejä. Isommissa tiloissa tarvitaan PA.