Finlandiki rebetiki kompania

Kotipaikka
Helsinki

Esittely

Finlandiki repetiki kompaniaFinlandiki Rebetiki Kompania soittaa perinteistä kreikkalaista urbaania kansanmusiikkia, erityisesti suurkaupunkien alamaailman rebetikaa, mutta myös siitä kehittynyttä klassista laika- eli iskelmämusiikkia. Yhtye tuntee myös kreikan maaseudun kansanmusiikin, dimotikan, vaikka yhtyeen soittimet eivät olekaan dimotikalle tunnusomaisia. Yhtye syntyi vuonna 1994, mutta useimmat yhtyeen jäsenistä ovat soittaneet kreikkalaista musiikkia jo aiemmin muissa kokoonpanoissa. Yhtye on esiintynyt erityisesti erilaisissa Suomen ja Kreikan ystävyysseurojen tilaisuuksissa, mutta myös Helsingin musiikkiravintoloissa ja yksityistilaisuuksissa. Finlandiki Rebetiki Kompanian uran tähänastinen huippuhetki on ollut esiintyminen Ateenan juhlaviikkojen yhteydessä Herodes Attikuksen teatterissa Akropoliin juurella syksyllä 1997. Tässä suuressa ulkokreikkalaisen musiikin katselmuksessa Suomen Rebetiki Kompania teki historiaa, sillä se oli ensimmäinen esiintyjä, joka milloinkaan on soittanut "paheellista" rebetikaa tässä teatterissa.

Timo Puhakka - buzuki, tsuras, baglamas, musiikin sovitus
Timo Raines - kitara
Hilla Halla-aho - laulu, baglamas, defi, ziljat, tumbeleki
Elvis Konomi (Kreikka/Albania) - laulu, baglamas

Teknistä tietoa

Finlandiki Rebetiki Kompania esiintyy mieluiten akustisesti, kuten bändin esikuvat 1900-luvun alussa tekivät. Tämä onnistuu pienehköissä, enintään muutaman kymmenen hengen tilaisuuksissa. Suuremmissa tiloissa tarvitaan vahvistusta. Yhtyeellä on tätä varten omat vahvistinlaitteet.

Yhteystiedot

Timo Puhakka
Kuuselankatu 46 F
04440 Järvenpää
p. +358 (0) 40 839 22 64